30.9.2013

Kalenteri tilkkutyönä

Ahkeran Tilkku ja Tilkku -blogin pitäjä halusi tälle hauskalle tilkkutyölleen  tikkausta vain reunakaitaleisiin syystä että työssä oli mm. nappeja. Tikkasin samalla tikkausmallilla sekä välikaitaleet että kehykset. Lisäksi tikkasin näkymättömällä langalla talot  ja jokaisesta kuukaudesta vielä jonkin yksityiskohdan paikalleen.

Tällainen tikkaus vie noin 2 kertaa niin kauan kuin reunasta reunaan tikkaus. Osaksi siksi että lankojen päättelya on todella paljon :)  joka kertoo taas siitä että työn tikkauksessa on monta eri vaihetta, joista jokainen täytyy yksitellen suunnitella ja toteuttaa.

Ylhäällä vasemmalla on tammikuu.




Voit seurata Tilkkupajan tapahtumia myös Facebookissa Töölön Tilkkupaja. Tervetuloa 'tykkäämään'
 

27.9.2013

Omat työt työnalla

Sain ison kasan reprodaction kankaita ystävältäni Kathielta (INSPIRED BY ANTIQUE QUILTS). Olen jo tovin suunnitellut tekeväni kankaista peiton, jossa vuorottelevat tummat ja vaalet kankaat. Mielestäni tämä on hyvin perinteinen malli. Jos osaisin enemmän ja haluaisin nähdä vaivaa, voisin kasvattaa työtä medaljonkimaisesti keskeltä ulospäin. Mutta taidan olla liian laiska siihen. Ja myös oma makuni ei ihan taivu sellaiseen. No saapa nähdä millainen tämä on valmiina.

Yhden valmiin blokin koko on 3'' Valmis peitto tulee olemaan noin 2,30m * 2,30m.. sitten joskus. Tilkkuja tarvitsen 36 * 36 = paljon.


Tämä ihana Marimekon kankaasta tehty pussukka odottaa edelleen onnellista ostajaa. Kuinka näin suloisen pussin ohi voidaan kävellä! Pinnalla suosikkitikkausmalliani Alex.


Voit seurata Tilkkupajan tapahtumia myös Facebookissa Töölön Tilkkupaja. Tervetuloa 'tykkäämään'

24.9.2013

Nuorelle neidille

Tämä peitto oli asiakkaalleni tilaustyö ja värit eivät jostain syystä olleet hänelle kaikkein mieluisimmat. Minusta tämä on hurmaava tilkkutyö! Upea taustakangas löytyi minun varastostani.

Työ toimitettiin minulle kiireellä ja sain päättää sekä langan ja tikkausmallin, siis se vaikein toimeksianto. On aina helpompaa, jo asiakkaalla on jo jokin tietty kuvio mieleesä ja hän tykästyy johonkin lankaan.

Koska tilkkumalli on aika iso, valitsin samanlaisen tikkausmallin. Langaksi en halunnut ihan valkoista, vaan kevyen limenvihreän. AAAH, lopputulos oli kaunis !!! vaikka itse kehunkin : D






Laitan tässä vielä luvalla otetun kuvan, kyllä on mammalla myytävää. Siinä oli tilkkutyö poikineen.


23.9.2013

Vielä kerran St-Marie-aux-Mines

Tässä joitain suosikkejani :

Anne Kerstan, Kaledoscope II, DE, 2009, (130 * 180)





Barbara Walter, Banana Bloom, US, 2010, (132 * 107)
 





Betty Busby, Opposites Attract, US, 2010, (81 * 104)



Noriko Endo, Guest Appearance 2, Japan, 2013, (38 * 56)



20.9.2013

Raikas

Tämä ihana raikas työ on hyvin tuttu, olen tehnyt samanlaisen myös itse. Siis samalla mallilla. Tilkkupinta voi näyttää monimutkaiselta mutta itse asiassa jokainen blokki on samanlainen, ne ovat vain vuorotellen pysty- ptai vaakasuorassa. Työ sai pinnalleen kestosuosikin tähtitaivaan.
 
Työn takakankaana oli käytetty miesten paitakankaista leikattuja neliöitä, ihanaa ja ohutta puuvillaa. Mainio tapa päästä eroon kanaista, joita on pakko kerätä. Ainakin minä teen niin.







19.9.2013

Antiikkia Antiikkia

Olen ollut voimakkaasti antiikkisten peittojen vaikutuspiirissä, tai ainakin mieleni on pyörinyt niinden väri ja muotomaailmassa. Mikä tekee peitosta perinteisen, värit, malli, molemmat yhdessä ja erikseen. Jotain muuta?

Vanhojen peittojen värimaailma kiehtoo minua, niiden pehmeät sävyt tuntuvat sulautuvan toisiinsa. Onko kyseessä ajan patina vai onko kankaat olleet sellaisia jo ns. aikojen alussa. On myös käsittämätöntä mikä työmäärä peittojen tekoon on laitettu. Eipä siis ihme että työt on pysyneet käyttämättöminä ja säilyneet näille päiville saakka.

Tässä vielä joitain vanhahtavia peittoja. Luulin ottaneeni kuvat vain itselleni, joten pahoittelen jos kaikissa ei ole lähdetietoja. Kuvat ovat kirjasta ' The Chintz quilts from the Poos Collection ' Pahoittelen epätarkkuuksia.

Peacok Feather and Rose Bouquet Diamond in a Square US, 1830 (215 * 215)


Elisabeth capes Tulips and Peonies Center Medallion, GB, 1810, (276 * 289)







Jatkan sittelyä, muuta myös Tilkunviilaajan blogissa löytyy St Marie aux Minesin tilkkutapahtuman töitä.

17.9.2013

St-Marie-aux-Mines matkakertomus

Joka vuosi syyskuun puolessa välissä on vanhassa kaivoskaupungissa St-Marie-aux-Minessa valtava tilkkutyötapahtuma. Kaupungissa on toiminut myös kukoistava kangasteollisuus ja sieltä on myös lähtöisin amish- liike ja siksi kaupunki onkin luonnostaan loistava paikka toimia Euroopan laajuisen European Patchwork tapahtuman isäntäkaupunkina. Kaupunki sijaitsee Alsacessa hieman viiniviljelmien laidalla. Muuten hiljainen kaupunki kuhisee innokkaita rouvia tilkkutapahtuman aikana, mutta kyllä siellä miehiäkin on, lähinnä kantamassa raskaita ostoskasseja.

Näyttelyt sijaitsevat 4 kylässä ja jokainen julkinen rakennus, pääasiassa kirkot, ovat saaneet omansa. Vain harva aikainen onnekas löytää parkkipaikan, kylien välillä kuljetaan ilmaisilla busseilla, mikä onkin kätevää. Hotelleja ei ole, yöpymiset ovat kauempana olevissa kaupungeissa.

Minä ja kaksi tilkkuilevaa ystävääni matkasimme siis ko tapahtumaan. Lähdimme jo keskiviikkona, jotta varmasti olisimme torstaina ensimmäisenä oven takana. Kolmen päivän ajan kiersimne näyttelyjä, otimme satoja kuvia ( minä otin 564), lepuutimme taiteellista vaikutelmaa kiertelemällä myymälähallissa, jossa myös oli valtavaa värien ja printtien ilotulitusta. Illalla hotelissa olimme hyvin väsyneitä, hyvä jos jaksoimme raahautua jonnekin syömään.

Esillä oli perinteisiä, kokeilevia ja moderneja tilkku- ja kangastöitä. Jokainen löysi varmasti suosikkinsa tästä mielettömästä tarjonnasta. Voisi luulla että pää menisi sekaisin, mutta ise asiassa oma maku vahvistui, mutta myös avautui vastaanottamaan muitakin taide-elämyksiä.

Koska olen perinteisen tilkkutyön ja tekniikan ystävä, nautin suunnattomasti ensimmäisestä näyttelystä, jossa oli vanhoja 1830- luvun tilkkutöitä. Työt kuuluivat yksityiseen kokoelmaan ja niitä ei oltu käytetty. Töissä oli repeämiä ja joistain puuttui jopa palanen. Tilkut oli voitu koota paloista, töistä näkyi, että kankaita oli käytetty viimeiseen palaan asti.

Tässä joitain suosikkejani, mutta jatkan esittelyä myöhemmin.

 Caroline Danby Cutout Chintz Album, GB, 1815 - 1820  (236 * 271)
Tilkkutyön kaikki kuvat oli aplikoitu


Hexagon Flower Mosaic Stripes, GB, 1840, (205 * 256)


Sheila Walwyn; Sunset at Okakujo,  South Africa, 2004  (98 * 128)



Viimeisenä päivänä sain ystäviltäni lahjaksi näin ihanan sormuksen. En voinut sanoa muuta kuin Tahdon : D  Sormus on varattu tärkeimmälle neulalleni.




16.9.2013

Juoponpolun tikkauksista

Tälle peitolle Tilkunviilaaja halusi mahdollisimman eleettömän tikkauksen, joka ei veisi ajatusta itse tilkkumallista pois. Voisi sanoa, että tämä tikkausmalli jopa vahvistaa sitä. Erinomainen valinta omasta mielestänikin.

Kuvat puhukoon puolestani.









13.9.2013

Suutarin lapsi

Kuten sanotaan, suutarin lapsilla ei ole kenkiä, eikä ole suutarillakaan. Tein tämän tilkkupinnan jo kesällä, tikkasin (todistettavasti) ja kanttasin. Kaunis Sininen has left the building, joten tässäpä kaikki kuvat kauniista tikkauksesta. Jotenkin ole kovasti pettynyt itseeni.





10.9.2013

Lentävät nallet

Tämä lasten peitto sai tikkuaskuvion, jossa nallet lentelevät tähtitaivaalla. Hauska ! Vaalea tikkaus jättää sopivasti tilaa tilkkupinnan esittäville blokeille.